Meistä
Kennellin kuvioissa pyörii Rebekka ja Ville-Veikko Andersson. Koirat ovat perheenjäseniämme ja elämäntapamme. Kaikki lähti liikkeelle Rebekan lapsuudesta, kun kerran pääsin Lapissa koiravaljakon kyytiin. Eikä mennyt kauaa, kun perheeseemme saapui ensimmäinen husky. Lapsena talvet tulikin vietettyä ajellen naapuruston katuja potkukelkalla kahden huskyn valjakolla.
Vuosien mittaan koira määrä kasvoi, potkukelkka vaihtui rekeen ja mönkijään, henkilöauto pakettiautoon, sekä jakutianlaikat tulivat kuvioihin.
Kasvatustoimintamme on pienimuotoista ja haluamme kasvattaa rodunomaisia koiria, niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta unohtamatta. Jokainen jalostuskäytössä oleva koiramme on tutkittu rodun perinnöllisten sairauksien varalta ja jokainen yhdistelmä on tarkasti mietitty. Meille koiriemme terveys on ensiluokkaisen tärkeää. Tähän mennessä kennelimme on kasvattanut kuusi pentuetta, mutta kokemusta arktisista koirista on kertynyt jo yli 20 vuoden ajalta.
